Usein me ihmiset mietimme mistä käyttäytymisemme ja intohimomme juontavat alkunsa. Myös minä olen useasti miettinyt mistä mieltymykseni mereen ja aktiivinen kilpailuviettini ovat saaneet alkunsa. Liekö syynä lapsuuden aikaiset kokemukseni, sillä saamieni tietojen mukaan, ollessani kolme vuotias oli isäni lyönyt ystävänsä kanssa vetoa, kumman poika oppii ensin uimaan ja toisaalta kumman poika sijoittuu paremmin Holmenkollenin 50km:n hiihdossa. Tilanne taisi päättyä tasan sillä minä opin uimaan kolme vuotiaana ja isäni ystävän poika sijoittui myöhäisempinä vuosina kuudenneksi Holmenkollenilla minun täytyessäni tyytyä Pirkan hiihdon tasoisiin koitoksiin.
Nuoruusvuosina harrastin aktiivisesti eri yleisurheilulajeja keskittyen lähinnä kuitenkin kestävyysjuoksuun. Jossain vaiheessa myöhemmällä iällä löysin kilpapyöräilyn. Nyt aktiivisen pyöräilyuran jälkeen olen edelleenkin pyrkinyt säännöllisesti huolehtimaan kunnostani. Tästä osoituksena mm. säännölliset vierailuni Motivuksen kuntokeskuksessa. Turku lähiympäristöineen on myös tullut minulle tutummaksi lukuisien pyörä ja rullaluistele harjoitusten lomassa. Ilmaston lämpenemisen seurauksena aiemmin niin suosittua maastohiihtoharrastusta on ollut vaikea sisällyttää lajiohjelmaani mutta siihen on tuonnut helpotusta Paimioon rakennettu hiihtoputki, jonka tunnelmaan ja lumen laatuun olen viime aikoina myös tutustunut eli lajivalikoimani on kasvanut ja tullut monipuolisemmaksi.
Lapsuuteni kesät vietin perheemme sen aikaisessa kesäpaikassamme Paraisilla ja sieltä varmastikin juontaa myös intohimoni mereen. Muistan jo joskus pienenä poikana tehneeni purjelautan mutta purjeiden puuttuessa purjeeksi kelpasi valkoinen lakana. 80-luvun alussa sitten sain ensikosketuksen köliveneisiin saadessani parina kesänä osallistua Turun alueen purjehduskilpailuihin gastin roolissa. Purjehduksesta minulla ei ollut hajuakaan mutta aktiivisesti vetelin köysistä käskyjen mukaisesti. Tämä johti siihen, että 80-luvun puolivälissä myin muutamaa vuotta aiemmin hankkimani uppoamarunkoisen moottoriveneeni ja ostin ensimmäisen oman purjeveneen Avance 245:n. Melko pian oli kuitenkin perheen perustamisen aika ja taloudellisten syiden pakottamana oli veneestä luovuttava. Kiinnostukseni alkaneeseen purjehdusharrastukseeni ei kuitenkaan laantunut ja niinpä 90-luvun puolessa välissä hankin yhdessä siskoni ja hänen miehensä kanssa Sunwind 27:n ja näin pääsin taas merelle ja purjehduksen pariin. Uskalsin jopa osallistua leikkimielisiin kilpailuihin tällä veneellä mutta melko nopeasti minulle selvisi, ettei kyseinen vene ole niitä nopeimpia ja kilpailuihin niillä tuskin kannattanee osallistua. Syntyi päätös veneen vaihdosta ja hankimme Artina 33:n, joka sitten myöhäisemmässä vaiheessa on siirtynyt kokonaan minun omistukseeni.
Päivätyökseni pyrin kuumeisesti löytämään keinoja autojen korjauskustannusten kasvun hillitsemiseksi ja sitä kautta vahinkoinflaation kurissa pitämiseen vakuutusyhtiön näkökulmasta katsottuna. Henkisesti työ on toisinaan hyvinkin raskasta ja kuluttavaa ja silloin tuntuu hyvältä päästä merelle pois arjesta tai vaihtoehtoisesti vaikka pitkälle pyörälenkille.
Nuoruusvuosina harrastin aktiivisesti eri yleisurheilulajeja keskittyen lähinnä kuitenkin kestävyysjuoksuun. Jossain vaiheessa myöhemmällä iällä löysin kilpapyöräilyn. Nyt aktiivisen pyöräilyuran jälkeen olen edelleenkin pyrkinyt säännöllisesti huolehtimaan kunnostani. Tästä osoituksena mm. säännölliset vierailuni Motivuksen kuntokeskuksessa. Turku lähiympäristöineen on myös tullut minulle tutummaksi lukuisien pyörä ja rullaluistele harjoitusten lomassa. Ilmaston lämpenemisen seurauksena aiemmin niin suosittua maastohiihtoharrastusta on ollut vaikea sisällyttää lajiohjelmaani mutta siihen on tuonnut helpotusta Paimioon rakennettu hiihtoputki, jonka tunnelmaan ja lumen laatuun olen viime aikoina myös tutustunut eli lajivalikoimani on kasvanut ja tullut monipuolisemmaksi.
Lapsuuteni kesät vietin perheemme sen aikaisessa kesäpaikassamme Paraisilla ja sieltä varmastikin juontaa myös intohimoni mereen. Muistan jo joskus pienenä poikana tehneeni purjelautan mutta purjeiden puuttuessa purjeeksi kelpasi valkoinen lakana. 80-luvun alussa sitten sain ensikosketuksen köliveneisiin saadessani parina kesänä osallistua Turun alueen purjehduskilpailuihin gastin roolissa. Purjehduksesta minulla ei ollut hajuakaan mutta aktiivisesti vetelin köysistä käskyjen mukaisesti. Tämä johti siihen, että 80-luvun puolivälissä myin muutamaa vuotta aiemmin hankkimani uppoamarunkoisen moottoriveneeni ja ostin ensimmäisen oman purjeveneen Avance 245:n. Melko pian oli kuitenkin perheen perustamisen aika ja taloudellisten syiden pakottamana oli veneestä luovuttava. Kiinnostukseni alkaneeseen purjehdusharrastukseeni ei kuitenkaan laantunut ja niinpä 90-luvun puolessa välissä hankin yhdessä siskoni ja hänen miehensä kanssa Sunwind 27:n ja näin pääsin taas merelle ja purjehduksen pariin. Uskalsin jopa osallistua leikkimielisiin kilpailuihin tällä veneellä mutta melko nopeasti minulle selvisi, ettei kyseinen vene ole niitä nopeimpia ja kilpailuihin niillä tuskin kannattanee osallistua. Syntyi päätös veneen vaihdosta ja hankimme Artina 33:n, joka sitten myöhäisemmässä vaiheessa on siirtynyt kokonaan minun omistukseeni.
Päivätyökseni pyrin kuumeisesti löytämään keinoja autojen korjauskustannusten kasvun hillitsemiseksi ja sitä kautta vahinkoinflaation kurissa pitämiseen vakuutusyhtiön näkökulmasta katsottuna. Henkisesti työ on toisinaan hyvinkin raskasta ja kuluttavaa ja silloin tuntuu hyvältä päästä merelle pois arjesta tai vaihtoehtoisesti vaikka pitkälle pyörälenkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti