Kipparin henkilökuva

Usein me ihmiset mietimme mistä käyttäytymisemme ja intohimomme juontavat alkunsa. Myös minä olen useasti miettinyt mistä mieltymykseni mereen ja aktiivinen kilpailuviettini ovat saaneet alkunsa. Liekö syynä lapsuuden aikaiset kokemukseni, sillä saamieni tietojen mukaan, ollessani kolme vuotias oli isäni lyönyt ystävänsä kanssa vetoa, kumman poika oppii ensin uimaan ja toisaalta kumman poika sijoittuu paremmin Holmenkollenin 50km:n hiihdossa. Tilanne taisi päättyä tasan sillä minä opin uimaan kolme vuotiaana ja isäni ystävän poika sijoittui myöhäisempinä vuosina kuudenneksi Holmenkollenilla minun täytyessäni tyytyä Pirkan hiihdon tasoisiin koitoksiin.
Nuoruusvuosina harrastin aktiivisesti eri yleisurheilulajeja keskittyen lähinnä kuitenkin kestävyysjuoksuun. Jossain vaiheessa myöhemmällä iällä löysin kilpapyöräilyn. Nyt aktiivisen pyöräilyuran jälkeen olen edelleenkin pyrkinyt säännöllisesti huolehtimaan kunnostani. Tästä osoituksena mm. säännölliset vierailuni Motivuksen kuntokeskuksessa. Turku lähiympäristöineen on myös tullut minulle tutummaksi lukuisien pyörä ja rullaluistele harjoitusten lomassa. Ilmaston lämpenemisen seurauksena aiemmin niin suosittua maastohiihtoharrastusta on ollut vaikea sisällyttää lajiohjelmaani mutta siihen on tuonnut helpotusta Paimioon rakennettu hiihtoputki, jonka tunnelmaan ja lumen laatuun olen viime aikoina myös tutustunut eli lajivalikoimani on kasvanut ja tullut monipuolisemmaksi.
Lapsuuteni kesät vietin perheemme sen aikaisessa kesäpaikassamme Paraisilla ja sieltä varmastikin juontaa myös intohimoni mereen. Muistan jo joskus pienenä poikana tehneeni purjelautan mutta purjeiden puuttuessa purjeeksi kelpasi valkoinen lakana. 80-luvun alussa sitten sain ensikosketuksen köliveneisiin saadessani parina kesänä osallistua Turun alueen purjehduskilpailuihin gastin roolissa. Purjehduksesta minulla ei ollut hajuakaan mutta aktiivisesti vetelin köysistä käskyjen mukaisesti. Tämä johti siihen, että 80-luvun puolivälissä myin muutamaa vuotta aiemmin hankkimani uppoamarunkoisen moottoriveneeni ja ostin ensimmäisen oman purjeveneen Avance 245:n. Melko pian oli kuitenkin perheen perustamisen aika ja taloudellisten syiden pakottamana oli veneestä luovuttava. Kiinnostukseni alkaneeseen purjehdusharrastukseeni ei kuitenkaan laantunut ja niinpä 90-luvun puolessa välissä hankin yhdessä siskoni ja hänen miehensä kanssa Sunwind 27:n ja näin pääsin taas merelle ja purjehduksen pariin. Uskalsin jopa osallistua leikkimielisiin kilpailuihin tällä veneellä mutta melko nopeasti minulle selvisi, ettei kyseinen vene ole niitä nopeimpia ja kilpailuihin niillä tuskin kannattanee osallistua. Syntyi päätös veneen vaihdosta ja hankimme Artina 33:n, joka sitten myöhäisemmässä vaiheessa on siirtynyt kokonaan minun omistukseeni.

Päivätyökseni pyrin kuumeisesti löytämään keinoja autojen korjauskustannusten kasvun hillitsemiseksi ja sitä kautta vahinkoinflaation kurissa pitämiseen vakuutusyhtiön näkökulmasta katsottuna. Henkisesti työ on toisinaan hyvinkin raskasta ja kuluttavaa ja silloin tuntuu hyvältä päästä merelle pois arjesta tai vaihtoehtoisesti vaikka pitkälle pyörälenkille.

October Race 2007

Voittajien hymyä:-)

Lauantai 29.9.2007

S/Y Meriharakan ollessa jo telakoituna avautui osalle Sail Fast Temin jäsenistä mahdollisuus osallistua October Race kisaan EF 34:lle (S/Y Moondance). EF:ään oli kauden kokemuksien perusteella hankittu vielä näin syksyllä uusi 1 genoa, jota nyt siis myös me toivottavasti pääsimme testaamaan. Lisäksi miehistöön oli hankittu muutamia vahvistuksia. Näin ollen avaimet todelliseen menestykseen oli olemassa. Kyseinen kilpailuhan koostuu kahtena eri päivänä purjehdittavasta osakilpailusta. Jo ennen ensimmäistä starttia saimme todeta, olevamme mukaan todellisessa kilpamiehistössä, sillä jo ennen lähtöpaukun ampumista olimme jo muutamaan kertaan ottaneet koestartin ja varmistaneet edullisimman kohdan lähtölinjasta. Samalla olimme tehneet keulapurjeen valinnan ja hakeneet tuntumaa oikeisiin purjesäätöihin. Lähtö tapahtui tiukkaan vastaiseen Airiston motellin edustalta ja saimme upean startin, joten harjoittelumme ennen starttia palkittiin. Meitä paremmman startin sai vain ennakkoon pahimmaksi kilpakumppaniksemmekin arvoimamme Facil 35. He olivat kuitenkin valinneet purjeekseen 2 genoan kun meillä oli fokka ja selvästi oli havaittavissa, että heillä oli vaikeuksia pitää vene kurssissa ja niinpä hieman ennen ensimmäiselle merkille tuloa Facil broachasi lahjakkaasti ja pääsimme piikki paikalle. Merkin jälkeen spinnu nousi ripeästi ylös ja ennakkoon pahimmiksi kaavailemamme kilpakumppanimme seurasivat meitä lähietäisyydeltä ollen välillä lähempänä ja välillä saimme hieman lisättyä eroa vastustajiimme. Reippaassa tuulessa vene ajoittain heijasi aika hurjasti puolelta toiselle eli kipparin ja spinnun skuuttaajan oli siis oltava tarkkana. Hieman ennen ensimmäisen spinnu osuuden päättymistä takanamme ollut vene (Facil 35) yllättäen muutti kurssiaan ja laski spinnun. Hetkeksi tämä myös sekoitti meidän ajatuksiamme olimmekohan menossa itse oikealle merkille. Nopea silmäys kilpailuohjeeseen ja olimme varmoja olevamme oikeassa. Merkin jälkeen tuuli alkoi heiketä ja aloimme keskustelut fokan vaihtamisesta 2 genoaan. Tarkkailimme maltillisesti tuulen kehitystä ja teimme päätöksen purjeen vaihtamisesta. Ajoitimme purjeen vaihdon oikeaoppisesti vendan yhteyteen jolloin ajallinen menetys jäi marginaaliseksi. 2 genoa osoittautuin oikeaksi valinnaksi ja nopeasti saimme säädöt kohdalleen ja pysyimme kärjessä ja itse asiassa kasvatimme tasaisesti eroa takana tuleviin. Edellämme oli vain radan väärin ajanut Facil ja se aiheutti ryhmässämme hieman keskustelua ja epätietoisuuden tunnetta, varsinkin kun se vielä määrätietoisesti jatkoi edellämme ja lähti jopa uudelle spinnu osuudelle.
Loppumatkasta kaikki sujui ilman kommelluksia ja ennen maalilinjaa saimme todeta edellämme olleen veneen ajavan maalinjan ohi, joten viimeinkin meille varmistui heidän kiertäneen radan vääriin ja näin S/Y Moondance sai nauttia maalipaukusta ja osakilpailuvoitosta




Sunnuntai 30.9.2007

Tänään tuuli oli hieman lauantaista kevyempi ja matkaan lähdettiin heti 1 genoalla. Loistava startti ja heti johtoon. Miehistön itseluottamus oli kohdallaan ja tuntui, että tänään meitä oli lähes mahdotonta voittaa kunhan vaan keskitymme omaan suoritukseemme ja venevauhdin ylläpitämiseen. Itse kisa oli aika pitkälti eilisen toistoa eli ei suurempia virheitä ja saimme ajaa koko kisan johtopaikalta. EF:n ja S/Y Moondancen vauhti oli osaavissa käsissä ja oikealla purjevarustuksella löytynyt. Kausi siis päättyi kahteen lähtövoittoon ja luonnollisesti kokonaiskilpailun voittoon. Tarkemmat tulokset löydät täältä.

S/Y Moondancen kipparille suuret kiitokset hienosta kokemuksesta Sail Fast Teamin jäsenet Eero & Lasse

S/Y Meriharakan kilpailukausi kaudella 2007 päättyi Mustin Raceen.

Sail Fast Teamin osalta kyseessä oli kauden päätöskilpailu ja illaksi olimme valmistelleet yhteisen saunomisen iltapalan kera, joten matkaan lähdettiin taas kertaalleen sillä asenteella, että hauskaa täytyy olla ja tiukat pipot jätimme laiturille.
Airistolle päästyämme totesimme, että tämän vuoden Mustfin race tullaan purjehtimaan aurinkoisessa ja hyvä tuulisessa säässä. Lähdöt tapahtuivat Viittakarin luota. Ensimmäisessä lähdössä tuuli vaihteli 7-8m/s ja päätimme lähteä matkaan 3 genoalla mikä olikin aivan oikea valinta. Tosin kokemuksemme kyseisestä purjeesta olivat vähäiset ja näin ollen olimme välillä hieman epätietoisia miten säätää purjetta ja toisaalta ajettava kulma oli hetkittäin hieman kadoksissa. Ensimmäisen lähdön suorituksemme ei ollut mitenkään erinomainen mutta emme kyllä merkittäviä virheitäkään tehneet sijaluvun ollessa 5/9.
Ennen toista lähtöä miehistöllä oli hetki aikaa suorittaa ravintotankkaus ja sitten taas matkaan. Tuuli oli voimistunut ollen 8-10 m/s ja puuskissa jopa ylikin. Tähän lähtöön saimme huomattavasti paremman startin ja olimme hyvin kisassa mukana mutta kenties kokemuksemme puute kovatuulisemmista kisoista tuli esille ja näin ollen emme päässeet taistelemaan aivan kärkisijoista. Toisen lähdön viimeinen spinnu osuus kuitenkin jäi hyvin mieleemme sillä juuri kun olimme ottamassa spinnua alas tuli voimakkaampi puuska ja kipparin otteen herpaantuessa spinnu pääsi sivulle ja silloin mentiin ihan kunnon broachiin S/Y Meriharakan tehdessä arvokkaan kaatumisen. Onneksemme kukaan ei kuitenkaan huuhtoutunut mereen eikä loukkaantunut ja pääsimme jatkamaan maaliin asti. Jälkeenpäin kuulimme kilpakumppaneiltamme, että he olivat tarkkaillet potkurimme kuntoa;-). Toinen lähtö oli sijoituksen osalta parempi ja tarkempia tuloksia voit halutessasi katsoa täältä.

Laituriin päästyämme riisuimme S/Y Meriharakan purjeet ja kausi oli purjehduksen osalta päätöksessä. Jäljellä oli enää kauden yhteenveto ja saunominen mutta tämä onkin sitten ihan oma tarinansa

Pyytinkari 2007

Pyytinkarin kilpaili on ehdottomasti alueemme tunnetuin purjehduskilpailu. Kilpailun luonteeseen kuuluu tyyntä, vilua, nälkää ja tietysti onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita mutta siellä koettua tunnelmaa ei voi sanoin kuvailla vaan se täytyy itse kokea.
Niinpä myös me päätimme osallistua ko. kilpailuun. Viralliseksi tavoitteeksemme asetimme sijoittumisen omassa luokassamme (LYS 2) ensimmäisen kolmanneksen joukkoon. Mutta myönnettäköön, että ainakin kippari mielessään piti mahdollisena sijoittumistamme jopa palkintosijoille.
Kilpailu osoitti, että pitkässä matkakilpailussa on oltava koko ajan ”hereillä”. Teimme heti alkuyöstä ratkaisevan virheen ajamalla ”pläkään” ja jossain vaiheessa aamuyöstä olimmekin lähes koko joukon hännillä. Aamun valjetessa alkoi jo kadoksissa oleva tuuli kiristää ilmapiiriä veneessä mutta onneksemme tuuli hetkeksi nousi ja saimme lyhyellä spinnu osuudella ison ryhmän veneitä kiinni ja niinpä olimme taas kisassa mukana. Fiskön jälkeen jatkoimme nousuamme kunnes tuuli taas tyyntyi jossain Snöbådan paikkeille. Tuulen taas hieman noustessa pääsimme spinnun avulla irtaantumaan lähellämme olleista kilpakumppaneistamme. Loppu osan Kihtiä luovimme ylös mutta emme pystyneet enää parantamaan sijoitustamme varsinkin kun matkaa oli tuulettomuudesta johtuen lyhennetty.
Lopulliset tulokset löydät täältä. Eli virallinen tavoite saavutettiin mutta nälkää tuleville vuosille jäi;-)

Pyytinkarin paluukilpailu alkoi reippaassa tuulessa ja lähdimme kenties väärällä purjevalinnalla valitessamme 1 genoan. Meillä oli selvästi ensimmäisellä kryssillä vaikeuksia saada pidettyä vene pystyssä ja ison levankia oli säädettävä aktiivisesti. Ensimmäinen spinnu osuus oli lyhyt ja tuuli oli vielä aika reipas ja katsoessamme miten edessä olevat veneet broachasivat epäröimme hieman spinnun nostossa mutta lopulta myös me päätimme nostaa spinnun. Lyhyen spinnu osuuden jälkeen luovimme tasapäisesti kilpakumppaniemme kanssa samalla kun takaa lähestyi uhkaavasti nopeampia veneitä. Orhisaaren kohdilla tuntui olevan välillä jopa hieman ruuhkaista.
Airistolle tultaessa tuuli kuitenkin alkoi yllättäen tyyntyä muutaman sadepisaran kastellessa miehistöämme. Yllättäen edessämme alkoi taas nousta spinnuja mutta tällä kertaa olimme hereillä ja saimme spinnun ripeästi ylös ja ennen maalilinjaa olimme ohittaneet useamman kilpailijamme ja parantaneet loppusijoitustamme huomattavasti. Hyvä me:-)
Paluukilpailun lopulliset sijoitukset löydät täältä.

Viittakari Cup 2007

Kaudelle 2007 asetimme "viralliseksi" tavoitteeksemme osakilpailuvoiton Viittakari Cupissa. Aivan täysin emme tavoiteessamme onnistuneet sillä parhaimmaiksi osakilpailutulokseksi jäi 2.sija. Yhteistuloksissa saavutimme kuitenkin tiukan väännön jälkeen kunniakaan kolmannen sijan. Tuloksista tarkemmin täältä.

Kilpapurjehdus matkaveneelläkin on mahdollista

Toisen purjeveneen ilmestyessä näköpiiriin ryhdytään miltei kaikissa purjeveneissä kilpailullisiin toimenpiteisiin; tarkistetaan purjeiden säädöt, mietitään purjeiden säätöjen sopivuutta vallitseviin olosuhteisiin, ja varmistetaan, että kaikki muukin on kunnossa. Näin on aina ollut ja tulee mitä ilmeisimmin aina olemaan. Nykyisessä työelämässä ja kaikessa muussakin on ihan riittävästi kilpailua ja paineita ilman kilpapurjehdustakin, jos kilpapurjehduksen paineeksi kokee. Minä en näin ole kokenut ja siksi kai vuosia jatkuneen matkapurjehdusharrastukseni myötä mielessäni alkoi rakentua ajatus kilpailemisesta. Olin jo joskus nuoruusiässä kerännyt kokemuksia kilpailujen ilmapiiristä osallistumalla gastin roolissa oikeisiin kilpailuihin, mutta vielä en ollut itse uskaltautunut omalla perhekäyttöön tarkoitetulla veneelläni osallistumaan kilpailuihin, jos ei kilpailuksi luokitella seuran sisäisiä leikkimielisiä kilpailuja. Kolme vuotta sitten tämä päätös kuitenkin syntyi, kun ystäväpiiristäni löytyi samanhenkisiä purjehdushulluja, jotka halusivat syventää purjehdusharrastustaan ja kerätä uusia kokemuksia. Syntyi Sail Fast Team.

Veneeni S/Y Meriharakka on tyypiltään Artina 33 (LYS 1.15) vuodelta 1988, ja veneeni kotisatama sijaitsee Turussa. Näin ollen purjehduskokemukseni olen kerännyt pääosin ehkä maailman hienoimmassa saaristossa, missä tuulet ovat hyvin vaihtelevia ja toisinaan jopa oikukkaita. Viime vuosien aikana olen varustellut venettäni paremmin kilpailukäyttöön sopivaksi lähinnä parantamalla heloitusta ja hankkimalla muutaman purjeen, kuitenkin lähtökohtaisesti pitäen budjetin kohtuullisena ja perusajatuksena, että kaikki hankinnat olisivat ainakin jossain mielessä perusteltuja myös matkapurjehduksen näkökulmasta. Kyseisellä venetyypillä on kilpailtu 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa melko aktiivisesti, joten hyviä käytettyjäkin purjeita on ollut saatavilla. Vaikka kyseinen venetyyppi ei mikään äärimmäisen nopea olekaan verrattuna nykyisiin moderneihin veneisiin, on sillä mahdollisuus menestyä LYS-tasoitusjärjestelmän avulla lasketussa ajassa täydellisesti onnistuessamme. Totuushan on kuitenkin se, että mitä nopeampi vene on, sitä vaikeampaa on saavuttaa veneen mittaluvun mukainen optimaalinen venevauhti. Näin ollen tällaisen keskivertoluvun omaavalla veneellä kilpaileminen sopii mitä parhaiten amatööriporukalle, koska pienet virheet eivät rankaise lopputuloksessa niin merkittävästi.

Purjehdus on mitä suurimmassa määrin joukkuelaji. Jokaisen vastuualue ja tehtävät on oltava selkeät. Ryhmä on juuri niin hyvä kuin on sen heikoin lenkki. Minä olen mielestäni onnistunut löytämään ryhmäämme samanhenkisiä purjehtijoita, jotka sopivasti täydentävät toisiaan. Olemme kilpailleet samalla kokoonpanolla vasta pari kautta, ja vaikka viime kauden kehitys olikin hyvä, uskon, että emme ole vielä saavuttaneet sitä tasoa, mihin meillä on harjoittelun kautta mahdollisuus. Tietoisuus tästä pitänee myös ryhmämme motivaatiotason korkealla.

Onnistumisen ilo on aito kun jonakin päivänä sitkeän yrittämisen jälkeen havaitsee hallitsevansa veneensä täysin uudella tavalla. Vene on hyvässä säädössä, purjehduksiin on tullut enemmän ”aihetta” ja kavereiden kanssa on mielenkiintoista keskusteltavaa kilpailujen jälkeen. Myös miehistön taidot kehittyvät jatkuvasti. Etenkin kilpailtaessa samalla kokoonpanolla ja miehistön oppiessa tuntemaan veneen ja tietämään, miten mikäkin säätö vaikuttaa. Parhaimmillaan kilpapurjehdus on myös jännittävää seikkailu-urheilua, josta nykyisin paljon puhutaan.

Purjehdus vaatii aivoja ja fyysistä kuntoa, mutta näiden lisäksi se on myös tekninen laji. Haastavaa ja monipuolista. Perusasiat opittuaan voi satunnaisesti löytää itsensä sijoituksissa hyvin korkealtakin, mutta se vain lisää nälkää. Mitä jos olisimme tehneet näin ja jos startissa olisimme valinneet sittenkin…

Olemme toki pyrkineet myös harjoittelemaan vaikka mielestäni parhaita harjoittelupaikkoja ovat itse kilpailut. Käsittääkseni lähes jokaisen aktiivisen purjehduskaupungin kotivesillä järjestetään jonkin tasoisia ”tiistaikilpailuja”, niin myös meillä Turussa nimellä Viittakari Cup. Osallistuminen on helppoa, kunhan on ensin omassa mielessään uskaltanut tehdä päätöksen kilpailuihin osallistumisesta. Viittakari Cup on saavuttanut alueellamme suuren suosion. Ja kun lähtölinjalle pyrkii parhaimmillaan parikymmentäkin venettä, on tunnelma korkealla ja jännitystä riittävästi. Ohessa varakipparimme yhteenveto yhden ”leikkimielisen” Viittakari Cupin jälkitunnelmista:

”Viides koitos Viittakari Cupissa käytiin eilen sateisella, mutta muuten sopivan seesteisellä Airistolla. Tuuli oli lähtöhetkellä 2-3 m/s kinttailla suurin piirtein NW:in suunnasta. S/Y Meriharakka sai todella hyvän lähdön: suurin osa porukasta jäi kanittamaan tyypilliseen tapaan ylälähtömerkille ja joku tuuppasi ilmeisesti Solaian lähtöviivan yli juuri ennen paukkua ja porukka jäi pahasti pussiin sähläten. Solaijan palatessa viivan Turun puolelle välttäen OCS:ssää, Meriharakalle aukesi ikkuna sumpun alapuolelle ja saimme kiihdytettyä lähes piikkipaikalle. Vain Dat Wor Et, Moondance ja ExKani saivat myös koko revohkan alapuolelta vapaan startin.
Luoviosuudet kulkivat varsin mallikkaasti. Saimme jopa erästä EF34:sta nokitettua molemmilla luoveilla heidän joutuessaan väistämään meitä perän puolelta. Kaikki manooverit onnistuivat jälleen varsin tyylikkäästi spinnujiippiä myöten. Saimme myös kenties hyvän lähdön ansiosta keskittyä melko pitkälti oman venevauhdin ylläpitämiseen. Edessä olivat vain Dat Wor Et ja Favola, mutta suurin osa fleetistä reippaasti takanamme. Ainoa moka oli hieman huonosti tarkistettu rata, jolloin piti nolosti seurata kahta nopeampaa venettä. Maaliin tulimme yhden EF:n kanssa lähes rinta rinnan katsoen kuitenkin, että normaaleista piinaajistamme - Albineista - ExKani oli liian lähellä takana, koska tuuli kääntyi viimeisellä lenssillä lähes tiukaksi kryssiksi, jolloin ei Meriharakan spinnu toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.
Kaiken kaikkiaan kisa oli äärimmäisen kutkuttava ja jännittävä sekä mielenkiintoinen jälleen kerran. Viittakarin katsomossa oli arvovaltaista katsojakuntaa tinanappien häikäistessä (TPS:n hallitus) Saaronniemeen asti. Vasta illalla paljastui tuo karu totuus, että ExKani ei todellakaan ollut LIIAN lähellä, vaan maalissa oli eroa tuo vaivainen 24 sekuntia kuitenkin kahden tunnin tiukan väännön jälkeen. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä hakemaan se nappisuoritus Cupin sarjataulukkoon eikä hopea aina ole hävitty, vaikka näin lievän kilpaluonteen omatessa yö menikin vähän kiroillessa. Balsamina haavoille voisi kuitenkin valella selitystä, että Meriharakka tuskin tohtiikaan kärkisijaa ottaa ilman varsinaisen kipparin läsnäoloa.
Muutama oppi kisasta, jotka pitää pistää sydvestin alle hautumaan:
1. Meriharakan luovivauhti styyran halssilla oli hyvä: sillä pääsimme kovemmin kuin EF ja jopa kenties ylempää kurssia. Paaran halssi oli vaikeampi; mielestäni vauhti oli kymmenyksiä hitaampi ja ohjaaminen optimikulmaan vaikeaa, kun muutenkin vähän vieraammalla veneellä haastetta sen pitämiseen riittää. Voiko tehdä jotain tarkistuksia/temppuja?
2. Levangin nosto luuvartin puolelle ja puomin vetäminen keskilinjaan tuntui lisäävän sortoa merkittävästi. Tämä eskaloitui selvästi viimeisellä ylämerkillä, jonne jouduimme vetämään tosi tiukkaa pienen pätkän ja punaisesta lateraalipoijusta näki sorron selvästi - sulkiko iso jo sitten liikaa... Varmaan opeteltava twistin/levangin suhde oikeaksi.
3. Vaikka Albin olisi kuinka lähellä peräpeiliä, niin pitää koettaa tsempata loppuun asti, koska tuuli saattaa moinata perässä tulijoille vaikka maalilinjalla ja 2-3 minsaa voi mennä lilluessa viivalla (eilen taisteltiinkin ja Albin oli lähellä jäädä plitiin - 24s perk...)
Pinnamiehen puolesta isot kiitokset Sail Fast Teamin jäsenille jälleen mukavasta kisasta. Mukanaolijoille sekä fyysisestä että psyykkisestä ja muille henkisestä panoksesta ja tuesta Teamin puolesta.”

Ja kauden viimeisen Viittakari Cupin jälkeen:
”Eilisen, viimeisen Viittakari Cupin tärkein tavoite oli pitää ExKani takanamme ja siten varmistaa kolmas sija yhteistuloksissa. Saimme loistavan startin ja saimme purjehtia täysin vapaissa tuulissa. Ylämerkille tultaessa Dat Wor Et ja Favola olivat saaneet kurottua eron kiinni ja pääsivät nostamaan spinnun hieman ennen meitä. Spinnun nosto sujui osaltamme hienosti ja pääsimme taas vapaissa tuulissa ajamaan suoraan seuraavalle merkille. Seuraavalla luovilla Dat Wor Et ja Favola saivat nopeimpina veneinä kasvatettua eroa meihin, mutta me taistelimme tasapäisesti Leifin EF:n kanssa ExKanin seuratessa takanamme tarkasti ratkaisujamme. Viimeiselle merkille tultaessa EF pääsi hiuksen hienosti edellemme, mutta loistavan spinnun noston ansiosta heti merkillä, pääsimme välittömästi leikkaamaan EF:n etupuolelta vapaisiin tuuliin. Seuraava uhka olikin sitten Silja Line ja niinpä päätimme leikata suht’ jyrkästi laivaväylän yli ja näin välttää laivan aiheuttamat hankaluudet. Viimeisellä spinnuosuudella saimme veneemme kulkemaan kuitenkin niin hyvää vauhtia, että ExKanin oli taipuminen, vaikka hieman ennen maalilinjaa EF yrittikin vielä epätoivoisesti nostattaa meitä. Onneksi EF:ssäkin lopulta ymmärrettiin, ettei kyseinen liike pelasta heitä tappiolta. Maalilinjan leikkasimme siis kolmantena, edellämme Dat Wor Et ja Favola. Takaa tuli kuitenkin vielä Solaia sen verran hyvää vauhtia, että se pääsi edellemme tasoitetussa ajassa.”
Ryhmässämme on hyvä henki ja monipuolisista taustoista ja ikäeroista huolimatta olemme samanhenkisiä. Näin ollen tarinoita riittää ja tylsää meillä ei ole koskaan.
Skipper of Sail Fast Team Eero

Tämä kirjoitus julkaistiin myös Navigare lehdessä.

Avomeripurjehdus on haastavaa, mutta antoisaa

Avomerellä koet luonnon mahtavuuden ja sen laajuuden. Avomeripurjehduksessa on kyse itsensä kanssa toimeen tulemisesta, tietynlaisesta hulluudesta sekä rakkaudesta purjehdukseen. Merta täytyy kunnioittaa, mutta sitä ei saa pelätä. Hyvällä ja huolellisella valmistautumisella ei riskiä pitkäänkään avomeri-purjehdukseen sisälly. Avomerelle ei kannata lähteä, jos kokee pelkäävänsä aavaa vettä tai haluaa nukkua yönsä turvallisesti laituriin kiinnittyneenä. Hyvät sosiaaliset taidotkin ovat enemmän kuin välttämättömyys, sillä pienessä ja rajatussa ympäristössä on tultava kaikkien kanssa toimeen, jotta yhteistyö ja matkanteko olisivat saumatonta ja turvallista. On myös oltava valmis toimimaan epämiellyttävissä ja toisinaan todella haasteellisissa olosuhteissa. Sanomattakin lienee selvää, että itse veneen on oltava avomerikelpoinen ja teknisesti hyvin varusteltu. Erilaiset "extreme-seikkailut" mitä ihmeellisimmillä veneillä ovatkin sitten jo täysin eri asia kuin turvallinen siirtopurjehdus.
Itse sain tilaisuuden avomeripurjehdukseen, kun kevään venemessumatkan yhteydessä kävi ilmi, että seuramme jäsen, Heikki Herranen, oli ostanut Ranskasta pari vuotta vanhan X-40 purjeveneen, joka oli tarkoitus purjehtia ennen vappua Turkuun. Innokkaana purjehtijana ja seikkailuhenkisen luonteen omaavana tarjouduin tietysti heti mukaan matkalle.

Päätöksen synnyttyä syvennyimme hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä alueen merikarttoihin ja paljon keskusteluja aiheuttaneisiin vuorovesivaihteluihin. Samalla listasimme matkalle mukaan tarvittavat varusteet. Tarkan listan tekeminen olikin mielestäni välttämätöntä varmistaaksemme kaiken tarpeellisen mukaantulon. Onneksemme kipparimme oli sentään toimittanut osan veneeseen asennettavista varusteista lentorahtina, joten ihan kaikkea ei siis tarvinnut omien varusteiden lisäksi kantaa. Kipparimme oli hoitanut kaikki matkustamiseen liittyvät järjestelyt, ja riitti kunhan me muut olimme sovittuna aikana varusteinemme lähtövalmiina.

Veneelle päästyämme kulutimme vajaat kaksi vuorokautta veneen tarkastuksiin ja lisälaitteiden asennuksiin varmistaaksemme veneen merikelpoisuuden ja kaikkien laitteiden toimivuuden pitkää purjehdustamme silmällä pitäen. Oli yllättävää todeta, miten huolettomasti ranskalainen venevälittäjä suhtautui veneen läpikäyntiin kansamme. Vastuu tarkastuksesta ja laitteiden toimivuudesta jäi kyllä täysin meidän harteillemme ja pienet puutteet, joihin toivoimme parannusta, tuntuivat hankalilta toteuttaa. No, sinnikkyys lisättynä omalla osaamisellamme auttoi hyvään lopputulokseen, ja vene saatiin varustettua pitkää merimatkaa varten.

Muonituksen järjestäminen tällaiselle matkalle ei myöskään ole helpoimpia tehtäviä, mutta onneksemme kipparimme oli nähnyt vaivaa tämän asian eteen jo ennen matkalle lähtöä ja saimme kauppareissullemme mukaan lähes täydellisen hankintalistan ja varmistimme näin kaiken tarpeellisen mukaantulon. Kahden päivän tarkastustoimien ja hankintojen jälkeen olimme valmiita irrottamaan köydet ja suuntaamaan veneen keulan kohti Suomen Turkua.

Jo matkan alkutaipaleella tuli hyvin ilmi se, ettei tällaiselle matkalle ole syytä lähteä ilman riittävää teknistä varustusta. Yhdeksi tärkeimmäksi varusteeksi mielestäni osoittautui ehdottomasti tutka. Liikenne Englannin kanaalissa ja Pohjanmeren ”moottoritiellä” on sen verran vilkasta, että oman turvallisuuden ja mielenrauhan kannalta on tärkeää nähdä muut alukset myös sumussa ja pimeässä. Yhtä tärkeää on lisätä veneen varustukseen vuosittain ilmestyvä kirja, josta selviää vuoroveden vaihtelut (esim. Macmillan Reeds Nautical Almanac). Kirjan hyödyntämisen kannalta on myös tärkeää, että veneessä noudatetaan yhteisesti sovittua standardiaikaa. Selkeintä lienee asettaa veneen kello UTC-aikaan (Coordinated Universal Time), joka on maailmanlaajuinen atomikellojen avulla laskettu standardiaika.

Erään miehistömme jäsenen vähintäänkin hyvä englannin kielen taito oli myös selkeästi hyödyksi kommunikoitaessa mm. satamaviranomaisten ja Kielin kanavan viranomaisten kanssa. No, huonommallakin kielitaidolla asiat varmasti olisivat hoituneet. Matkaa siirtopurjehdukselle kertyi kaiken kaikkiaan 2000 mailin verran. Kotiinpaluu tuntui hienolta ja koin kasvaneeni niin purjehtijana kuin ihmisenäkin. Kenties tulevaisuudessa eteen tulee uusia siirtopurjehduksia, mutta niiden aika ei ole ihan vielä...

Haluankin tässä yhteydessä vielä kertaalleen kiittää kippariamme Heikkiä tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta. Oheisen linkin takaa löytyy matkanaikana pitämäni "päiväkirja" ja lisäkuvia matkan varrelta: Meriharakka

S/Y Meriharakka sai uuden teak kannen

S/Y Meriharakka sai viime talvena uuden tiikkikannen (eli veneen siirtyminen kokonaan omistukseeni on vaan lisännyt panostustani siihen). Seuraavassa yhteenvetoa remontista - ja pieni kuvasarja sen vaiheista.

Päätös teak-kannen uusimiseen syntyi kahdesta syystä: Vaikkakin sen pinta ulkoisesti oli hyvässä kunnossa siitä oli vanhemmiten tullut vaarallisen liukas. Lisäksi paikoitellen saumakitti oli irronnut eikä pintaa voinut enää oikein hioakaan, koska se oli jo kulunut liian ohueksi, joten ainoaksi ratkaisuksi jäi kannen uusiminen. Suunnitteluvaiheessa oli tehtävä periaatepäätös toteutustavasta: uusi kansi irrallisista tiikkirimoista vai liimaamalla isommasta levystä.
Minä päädyin irrallisiin rimoihin. Työ alkoi veneen siirtämisellä lämpimään halliin ja kannen helojen irrottamisella helmikuun alussa. Helojen irrotustyö sujui pääosin ongelmitta - mitä nyt skuuttikiskon pulttien mutterit olivat kirjahyllyn takana verhoilun alla. Eli myös sisällä piti hiukan purkaa paikkoja ja leikata verhoiluun aukko mattopuukolla - onneksi kohta jää listan taakse piiloon. Seuraavaksi aloitettiin vanhan tiikkikannen irrotus. Ensimmäinen idea kiertää kaikki ruuvit irti osoittautui turhan työlääksi - mutta paineilmakäyttöisellä taltalla irrotus onnistui helposti - kohtuullista varovaisuutta noudattaen. Työtä helpotti huomattavasti, että vanhaa katta ei oltu liimattu kiinni. Vanhan tiikin ja ruuvien irrotuksen jälkeen kansi hiottiin epäkeskokoneella.

Tiikki ostettiin ns. ”pattinkina”, joka sahattiin oikean kokoisiksi rimoiksi. Avotilan istuimista tehtiin paperimuotit, jotka teipattiin vaneripöytään. Rimat sovitettiin sapluunoihin ja ruuvattiin pöytään kiinni. Saumoihin ensin primeria ja sitten kittiä. Kuivumisen jälkeen saumat hiottiin. Kanteen rimat sovitettiin suoraan paikoilleen ja ruuvattiin kiinni. Kannen kaarevimpia rimoja kasteltiin viikon ajan jotta ne hieman helpommin taipuisivat liimausvaiheessa. Kun koko kansi oli kiinnitetty valmistauduttiin liimaukseen. Liimauksessa on hyvä olla useampi henkilö - tätä remonttia teki tässä vaiheessa kolme henkeä. Kertaalleen kiinnitetyt rimat irrotettiin puoli kerrallaan, epoxiliima sekoitettiin ja työ alkoi. Liiman levittäminen sujui parhaiten lastan avulla. Liimaa levitettiin koko puretulle alueella ja sitten nopeasti ruuvaamaan tiikkirimat takaisin paikoilleen ennen sen kuivumista- aikaa 1 tunti! Kaksi henkeä sovittivat rimat takaisin ja ruuvasivat ne kiinni. Yksi henkilö tulppasi ruuvin reiät propulla mahdollisimman nopeasti: tiikkiproppu kastettiin epoxi-liimaan, painettiin paikalle ja nuijittiin vielä vasaralla pohjaan. Proppuja meni noin 1000 kpl!

Seuraavana päivänä saumat käytiin läpi primerilla ja kitattiin. Ennen kittausta reunat teipattiin huolellisesti maalarin teipillä. Kitin kuivuttua kansi hiottiin. Viimeisessä vaiheessa avotilan valmiit levyt liimattiin ja reunat kitattiin. Tämän jälkeen kansi on hyvä pyyhkiä lämpimällä vedellä kastetulla rätillä ennen suurempaa kulkemista kannella. Viimeisenä vaiheena asennettiin kannen helat takaisin ja suoritettiin loppusiivous. Vaikka kaikki luukut oli pyritty pitämään kiinni koko korjauksen ajan oli veneen sisäpuolella paljon pölyä. Huolellinen imurointi ja pyyhkiminen kuitenkin tuottivat tulosta. Tässä vaiheessa elettiin huhtikuun alkua.
Lopputulos miellyttää silmää ja tuntuu siltä, että tehty työ oli hintansa arvoinen - välillä usko oli kyllä kovilla! Erityisesti avotilan pienet yksityiskohdat vievät yllättävän paljon aikaa suhteessa neliömäärään.

Tiikkikannen uusimisen perusedellytyksiä:
lämmin hallitila
kunnon työkalut
kokenut puuseppä
riittävästi aikaa (työmäärä n. 200h)
huolellisuutta ja hyvät hermot

Remontti tehtiin siis itse, kavereiden avustamana, joten työkustannuksia ei juurikaan syntynyt. Tarvikkeet 33-jalkaiseen veneeseen maksoivat n. 3500 euroa. Lisäksi kustannuksia syntyi hallivuokrasta.

Veneemme Artina 33 vm.1988 LYS 1.15

Purjeet:

• 1 genoa (mylar)




• 2 genoa




• 3 genoa




• iso




• spinaakkeri
  




• Artinan esite

Vene on hankittu 1998 ja siihen on investoitu tasaisesti ja näin varmistettu, että vene on aina merikelpoisessa kunnossa ja merelle on turvallista lähteä kelissä kuin kelissä. Matkan varrella tehtyjä hankintoja ja parannuksia normaalien ylläpitotöiden lisäksi mm:

• 1999 uusi CD soitin ja kaiutinjärjestelmä




• 2000 jääkaapin kompressorin uusinta




• 2001 purjeiden uusinta (rullagenoa, iso),




• 2002 painevesi, maasähköjärjestelmä, moottorin vaihto, potkurin vaihto




• 2003 avotilan pöytä, septikankin uusinta ja imutyhjennysjärjestelmä




• 2004 kaidevaijerit ja tuulisuojat, potkuriakseli ja uusi boxi




• 2005 karttaplotteri Raychart 435i, lämminvesivaraaja, genaakkeri, puomipeite, 1 genoa




• 2006 skegin korjaus ja pohjan primerien uusinta, uusi lämmistyslaite Wallas 30D, lokin uusinta, tv antenni




• 2007 teak kannen uusinta, sähköjärjestelmän täydellinen uusinta, autopilotin uusinta, tuulimittari, turkkilevyjen lakkaus, uusi spinnu, ison levangin säätököysin lukkojen uusinta, 3 genoa, akkujen vaihto ja kapasiteetin lisäys




• 2008 sprayhoodin uusinta (Artinan perinteinen kova kupu poistettu), keulapurjeen skuuttipisteen köysisäätöjärjestelmä. Nostimien vinssit vaihdettiin astetta isompiin itsejalustaviin kaksi nopeuksisiin ja genoan vinssit Harkenin 40 ST. Avotilan aurinkosuojien uusinta

• 2009 patjastot uusittu. Uusi iso purje Dyneema Gatorback S 130 TX

• 2010 veneen kyljet kiillotettu koneellisesti. Isopurjeen skuutin talja kevennetty tarkamman säädön saavuttamiseksi 6 -kertaisesta 24 - kertaiseksi. Autopilotin päivitys gyrokompassilla ja Raymarine S100 kauko ohjaimella. Vanha Rodkick ilman jousta korvattu uudella Rodkick 10S/1360 Hard jousella. Taulu TV asennettu


• 2011 veneen pentry uusittu. Uusi isompi jääkappi ja kompressori. Tiskialtaat ja työtaso uusittu. Kaasu uuni vaihdettu Eno Delux malli. Turkkilevyt ja salongin pöytä uusittu