Purjehduskautta odotellessani olen hoitanut fyysistä kuntoani hiihtämällä. Harjoitteluni tavoitteena oli selvitä kunnialla vuosittain maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina hiihdettävästä 90 km:n mittaisesta Pirkan hiihdosta, joka hiihdetään Niinisalosta Tampereelle. Aiemmin olen kyseiseen koitokseen osallistunut viisi kertaa pyöräilyurani aikana, mutta edellisestä hiihdostani oli kulunut aikaa jo lähes 20 vuotta.
Hyvä talvi antoi upeat lähtökohdat hiihtoharjoittelulle, jonka aloitinkin jo hyvissä ajoin syksyllä hakemalla ensi tuntumaa hiihtämiseen Paimion hiihtoputkesta. Hiihtokilometrien karttuessa alkoi myös tavoitteet koventua. Jos ensin tavoitteena oli selvitä urakasta kunnialla läpi, aloin talven edetessä asettamaan itselleni aikatavoitteita. Ensin puhuin 7 tunnin aloituksesta, mutta hyvät harjoitukset loivat uskoa, ja niinpä lopullisen tavoitteeni kiinnitin 6,5 tuntiin.
Helmikuun toisen viikon vietin Levillä tarkoituksenani tehdä muutama ylipitkä harjoitus, mutta kovat pakkaset hieman kiusasivat ja hiihtolenkit jäivät yhtä lukuun ottamatta vain kahden tunnin mittaisiksi. Tämä loi hieman epävarmuuden tunnetta tulevaan pitkään koitokseen, vaikka talven harjoittelu kokonaisuutena oli sujunut hienosti. Viimeisen kahden viikon aikana en enää uskaltautunut ylipitkiä harjoituksia tehdä, vaan keskityin lähinnä herkistelyyn ja hiihtokunnon ylläpitämiseen sekä kävin pariin otteeseen hierojalla. Viimeistä edellisellä viikolla testasin hieman vauhtikestävyyttä. Olo tuntui hyvältä, mutta sitten viikkoa ennen hiihdetty reilun kolmen tunnin hiihto sujui huonosti ja lisäsi epävarmuuden tunnettani. Epävarmuutta lisäsi vielä perhepiiriin iskenyt flunssa-aalto. Hiihtoa edeltävänä keskiviikkona vedin vielä reipasvauhtisen harjoituksen, joka sujui hienosti ja kasvatti luottamustani. Seuraavana päivänä puolestaan olo tuntui taas takkuiselta, joten hiihdin vain kevyesti tunnin verran. Koitosta edeltävänä aamuna kävin testaamassa suksia ja kroppa tuntui todella väsyneeltä. Alkoi jo tuntua, että kaikki ei olisi kunnossa.
Kilpailun startti tapahtui Niinisalon varuskunta-alueelta klo 7.00, minne matkasin hiihtokavereideni kanssa yhteiskuljetuksella, joka lähti Turusta aamuyöllä klo 3.30. Perillä Niinisalossa olimme kuuden aikoihin ja sitten viimeiset wc-käynnit ja kisa-asu päälle. Lähtöpaikalle siirryimme kaverini kanssa hyvissä ajoin ennen starttia. Olin saanut järjestäjien kanssa sovittua itselleni ns. 1-ryhmän lähtönumeron vanhojen ”meriittieni” perusteella, joten lähdöstä tulisi kiivastahtinen. Muutamat kaverini ottivat lähtöpaikan aivan lähtövaatteen alta, mutta minulla oli sen verran kunnioitusta kilpakumppaneitani kohtaan, että peruutin muutaman rivin ja taisin lähteä viidennestä rivistä. Lähtölaukauksen jälkeen alkoi hillitön tasatyöntö ja selkeästi mentiin oman vauhtini ylärajoilla. Muutaman kilometrin jälkeen tilanne rauhoittui ja jokainen alkoi löytää paikkansa.
Ensimmäinen pieni mäki oli vastassa viiden kilometrin työntämisen jälkeen ja siinä sain jo ensiviitteitä suksieni pidon puutteesta. Vielä kuitenkin yritin itselleni uskotella, että lumen koostumus varmasti muuttuu ja suksi alkaa pitää. Jämille (hiihdetty 18 km) saavuimme arvioitua nopeammin. Olimme tavoitelleet 55 min alitusta, mutta aikaa Jämille kulutimme vain 53 min. Jämin jälkeisissä nousuissa pelkoni pidon puutteesta konkretisoitui ja jouduin Jämin nousutkin työntämään tasatyöntöä. Ennen Vatulaan (33 km) saapumista on yksi jyrkempi nousu, jonka alla päätin lisätä pitoa säästääkseni käsivoimiani. Kaverini hyvällä avustuksella saimme voitelun suoritettua ripeästi. Voitelu kyllä kannatti, vaikka samalla putosimme hyvästä letkasta. Pidon myötä hiihdosta tuli rennompaa ja tilanne rauhoittui.
Vatulan jälkeen kaverillani oli aavistuksen vahvempi olo ja hän ohitti letkan, jonka olimme saavuttaneet. Itse jäin letkaan ja matka jatkui tiukkaa tasatyöntöä. Juuri ennen puolimatkaa aivan yllättäen alkoi tiukan työntämisen seurauksena vatsalihakset krampata ja putosin letkasta. Puolimatkan paalun ohitin ajassa 2.43 mikä oli huomattavasti alle tavoitteeni eli 3 tunnin. Kyröskoskelle päästyäni oli pito taas häipynyt ja päätin toistamiseen lisätä pitoa ennen mäkiosuuden alkua. Pirkan perinteisiin kuuluu kilometrin kävely-/juoksuosuus Kyröskoskella, jonka suoritin kevyesti hölkäten, mutta muutama kovakuntoisempi kyllä juoksi ohi. Juoksuosuuden jälkeen alkoi sitten ensimmäiset mäet ja nyt oli kyllä kiva hiihtää, kun suksissa oli pito ja taas saavutin edellä olevia.
Lintuharjun nousujen jälkeen iski jälleen krampit vatsaan, kun ei geelit ja kuntojuomat oikein menneet alas. Hetki rennommin auttoi ja muutama vuorohiihtoveto ja taas matka jatkui tasatyönnöin. Ennen Rokkakosken nousua lisäsin vielä kertaalleen pitoa ja mäet nousivatkin hyvin ja tunsin olevani hyvissä voimissa. Pentimaalle päästyäni aloin uskoa 6 tunnin alitukseen, vaikka krampit tekivätkin kiusaa. Geelin lisäksi join pari mukillista vettä, mutta geelin nauttiminen teki taas kuvottavan olon ja itse asiassa kaduin heti geelin ottamista. Julkujärven huoltoasemalla 9 km ennen maalia en uskaltanut enää nauttia kuin vettä. Nyt oltiin kuitenkin jo niin lähellä maalia, että kyllä tästä selvittäisiin, vaikka vain sisulla. Viimeiset kilometrit työntelin pääasiassa tasatyöntöä muutamaa haarakäyntinousua lukuun ottamatta. Maalilinjan ylitin sinällään hyvävoimaisena ajassa 5.54.15, mikä oikeutti omassa sarjassani sijalle 45/492.
Hiihtourheiluun kuuluu spekulointi välineistä, mutta hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, että paremmalla suksella ajasta olisi lähtenyt 10-15 min ja jos vielä tankkaus olisi onnistunut eikä kramppeja olisi tullut, olisi kenties 5,5 tuntia ollut alitettavissa. Kaikesta huolimatta voin olla tyytyväinen suoritukseeni, sillä alittuihan tavoitteeni selkeästi ja jopa maagisena pitämäni 6 tunnin raja.
Aika paljon on tuo perinteisen hiihto 20 vuodessa muuttunut. Vuorohiihdon sijaan matka taittuu tällaisissa pitkän matkan hiihdoissa pääsääntöisesti tasatyönnöin. Itsekin taisin työntää 80 % koko matkasta.
