sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Purjehduskausi 2009 lähestyy


Helmikuussa vuosittain järjestettävät Helsingin Kansainväliset Venemessut on maamme ylivoimaisesti laajin ja samalla tärkein katselmus tulevan kauden tarjonnasta. Tänäkin vuonna esillä on yli 600 venettä, moottoreita, trailereita, elektroniikkaa, navigointilaitteita, veneilytarvikkeita ja -varusteita sekä monenlaista veteen liittyvää harrastusta. Kaikille löytyy siis varmasti mielenkiintoista katsottavaa. Samalla messut on selkeä merkki siitä, että tuleva veneilykausi alkaa olla lähellä, ja kenties ensimmäiset veneet laitetaan veteen jo ensi kuussa. Venealan pitkään jatkunut kasvu taittui viime vuonna, vaikkakin veneala vielä esittää varsin komeita lukuja. Luulisi, että maailmantalouden tilanne vaikeuttaisi ainakin isojen veneiden myyntiä kuluvan vuoden aikana. Messuilla kuitenkin huomasi, että veneala uskoo vahvasti myös tulevaisuuteen, ja näin ollen myös messuihin on panostettu. Messujen kallein vene on Sunseeker 52 Predator, ja ainakin kyseistä venettä kauppaava yritys uskoo myös tämän hintaluokan veneen menevän kaupaksi, itse asiassa jo messujen aikana.

Oma mielenkiintoni messuilla kohdistui ensiesittelyssä olleeseen Finngulf 331:een. 331 on ”päivitetty” versio 33:sta, jota on valmistettu jo 100 kpl. Messuilla oleva 331 oli tämän sarjan ensimmäinen vene ja herätti kiinnostusta minun lisäkseni muissakin messuvieraissa. Suurimpana erona vanhaan 33:een on avoin peräosa, joka selkeästi edustaa nykypäivän sporttisempaa trendiä. 331:ssä on myös ”venytetty” kipparin tilaa 12 cm, mikä on erinomainen asia, sillä ainakin minun näkökulmastani 33:n ratin ja penkin välinen tila on ahdas. Kannen layout on myös uudistunut, kun kuomua varten on tehty ura, missä se on siististi pois tieltä alhaalla ollessa. Myös kannen heloitukseen on panostettu ja mm. vinssit ovat astetta isommat. Sisustuksen osalta ei muutoksia ole tehty, ellei muutokseksi lueta sitä, että teakin saamisen vaikeutumisen myötä sisustus on korvattu mahongilla. Työn jälki ja viimeistely on laadukasta, ja jos aiemmin on tehtaalla ollut laatuongelmia, ei sitä ainakaan viimeistelyssä nyt ole havaittavissa. Tilauskantaa kysellessäni sain vastaukseksi, että uutta mallia on valmistettu jo kuusi kappaletta, joista kolme menee vientiin ja loput kolme jää kotimaahan. Nopealla tilauksella voisi kuulemma vielä varmistaa veneen saamisen tulevalle kaudelle. Kiinnostus kyllä heräili, mutta lienee kuitenkin syytä harkita hetki ennen tilaussopimuksen allekirjoitusta. ;-)

Mitä sitten saisin vaihtamalla 20 vuotta vanhan Artina 33:n uuteen 331:n… Ainakin saisin toimivamman avotilan ja paremmat purjehdusominaisuudet. Artinan iso keulapurje kun asettaa omat haasteensa yksinpurjehdukseen ja pienimmille miehistön jäsenille. Toisaalta selkeästi nopeampi vene, jonka LYS-luku on 1.24, on huomattavasti haasteellisempi vene purjehtia omaan mittalukuunsa nähden. Sisätilojen osalta selkeät plussat löytyvät pentteristä ja tilavammasta wc:stä. Toisaalta tekemäni investoinnit ja muutokset nykyiseen veneeseeni ovat tehneet Artinasta hyvinkin ”käteen sopivan” ja kysymys kuuluukin, että olenko valmis maksamaan 100.000 € edellä mainituista ominaisuuksista...

Vastaukseni taitaa olla, että en ja niinpä S/Y Meriharakka tullaan tulevanakin kautena näkemään Turun alueen kilpailuissa, ja näin pääsen perheineni nauttimaan myöskin S/Y Meriharakan uusituista patjoista.