Avomerellä koet luonnon mahtavuuden ja sen laajuuden. Avomeripurjehduksessa on kyse itsensä kanssa toimeen tulemisesta, tietynlaisesta hulluudesta sekä rakkaudesta purjehdukseen. Merta täytyy kunnioittaa, mutta sitä ei saa pelätä. Hyvällä ja huolellisella valmistautumisella ei riskiä pitkäänkään avomeri-purjehdukseen sisälly. Avomerelle ei kannata lähteä, jos kokee pelkäävänsä aavaa vettä tai haluaa nukkua yönsä turvallisesti laituriin kiinnittyneenä. Hyvät sosiaaliset taidotkin ovat enemmän kuin välttämättömyys, sillä pienessä ja rajatussa ympäristössä on tultava kaikkien kanssa toimeen, jotta yhteistyö ja matkanteko olisivat saumatonta ja turvallista. On myös oltava valmis toimimaan epämiellyttävissä ja toisinaan todella haasteellisissa olosuhteissa. Sanomattakin lienee selvää, että itse veneen on oltava avomerikelpoinen ja teknisesti hyvin varusteltu. Erilaiset "extreme-seikkailut" mitä ihmeellisimmillä veneillä ovatkin sitten jo täysin eri asia kuin turvallinen siirtopurjehdus.
Itse sain tilaisuuden avomeripurjehdukseen, kun kevään venemessumatkan yhteydessä kävi ilmi, että seuramme jäsen, Heikki Herranen, oli ostanut Ranskasta pari vuotta vanhan X-40 purjeveneen, joka oli tarkoitus purjehtia ennen vappua Turkuun. Innokkaana purjehtijana ja seikkailuhenkisen luonteen omaavana tarjouduin tietysti heti mukaan matkalle.
Päätöksen synnyttyä syvennyimme hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä alueen merikarttoihin ja paljon keskusteluja aiheuttaneisiin vuorovesivaihteluihin. Samalla listasimme matkalle mukaan tarvittavat varusteet. Tarkan listan tekeminen olikin mielestäni välttämätöntä varmistaaksemme kaiken tarpeellisen mukaantulon. Onneksemme kipparimme oli sentään toimittanut osan veneeseen asennettavista varusteista lentorahtina, joten ihan kaikkea ei siis tarvinnut omien varusteiden lisäksi kantaa. Kipparimme oli hoitanut kaikki matkustamiseen liittyvät järjestelyt, ja riitti kunhan me muut olimme sovittuna aikana varusteinemme lähtövalmiina.
Veneelle päästyämme kulutimme vajaat kaksi vuorokautta veneen tarkastuksiin ja lisälaitteiden asennuksiin varmistaaksemme veneen merikelpoisuuden ja kaikkien laitteiden toimivuuden pitkää purjehdustamme silmällä pitäen. Oli yllättävää todeta, miten huolettomasti ranskalainen venevälittäjä suhtautui veneen läpikäyntiin kansamme. Vastuu tarkastuksesta ja laitteiden toimivuudesta jäi kyllä täysin meidän harteillemme ja pienet puutteet, joihin toivoimme parannusta, tuntuivat hankalilta toteuttaa. No, sinnikkyys lisättynä omalla osaamisellamme auttoi hyvään lopputulokseen, ja vene saatiin varustettua pitkää merimatkaa varten.
Muonituksen järjestäminen tällaiselle matkalle ei myöskään ole helpoimpia tehtäviä, mutta onneksemme kipparimme oli nähnyt vaivaa tämän asian eteen jo ennen matkalle lähtöä ja saimme kauppareissullemme mukaan lähes täydellisen hankintalistan ja varmistimme näin kaiken tarpeellisen mukaantulon. Kahden päivän tarkastustoimien ja hankintojen jälkeen olimme valmiita irrottamaan köydet ja suuntaamaan veneen keulan kohti Suomen Turkua.
Jo matkan alkutaipaleella tuli hyvin ilmi se, ettei tällaiselle matkalle ole syytä lähteä ilman riittävää teknistä varustusta. Yhdeksi tärkeimmäksi varusteeksi mielestäni osoittautui ehdottomasti tutka. Liikenne Englannin kanaalissa ja Pohjanmeren ”moottoritiellä” on sen verran vilkasta, että oman turvallisuuden ja mielenrauhan kannalta on tärkeää nähdä muut alukset myös sumussa ja pimeässä. Yhtä tärkeää on lisätä veneen varustukseen vuosittain ilmestyvä kirja, josta selviää vuoroveden vaihtelut (esim. Macmillan Reeds Nautical Almanac). Kirjan hyödyntämisen kannalta on myös tärkeää, että veneessä noudatetaan yhteisesti sovittua standardiaikaa. Selkeintä lienee asettaa veneen kello UTC-aikaan (Coordinated Universal Time), joka on maailmanlaajuinen atomikellojen avulla laskettu standardiaika.
Erään miehistömme jäsenen vähintäänkin hyvä englannin kielen taito oli myös selkeästi hyödyksi kommunikoitaessa mm. satamaviranomaisten ja Kielin kanavan viranomaisten kanssa. No, huonommallakin kielitaidolla asiat varmasti olisivat hoituneet. Matkaa siirtopurjehdukselle kertyi kaiken kaikkiaan 2000 mailin verran. Kotiinpaluu tuntui hienolta ja koin kasvaneeni niin purjehtijana kuin ihmisenäkin. Kenties tulevaisuudessa eteen tulee uusia siirtopurjehduksia, mutta niiden aika ei ole ihan vielä...
Haluankin tässä yhteydessä vielä kertaalleen kiittää kippariamme Heikkiä tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta. Oheisen linkin takaa löytyy matkanaikana pitämäni "päiväkirja" ja lisäkuvia matkan varrelta: Meriharakka
Itse sain tilaisuuden avomeripurjehdukseen, kun kevään venemessumatkan yhteydessä kävi ilmi, että seuramme jäsen, Heikki Herranen, oli ostanut Ranskasta pari vuotta vanhan X-40 purjeveneen, joka oli tarkoitus purjehtia ennen vappua Turkuun. Innokkaana purjehtijana ja seikkailuhenkisen luonteen omaavana tarjouduin tietysti heti mukaan matkalle.
Päätöksen synnyttyä syvennyimme hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä alueen merikarttoihin ja paljon keskusteluja aiheuttaneisiin vuorovesivaihteluihin. Samalla listasimme matkalle mukaan tarvittavat varusteet. Tarkan listan tekeminen olikin mielestäni välttämätöntä varmistaaksemme kaiken tarpeellisen mukaantulon. Onneksemme kipparimme oli sentään toimittanut osan veneeseen asennettavista varusteista lentorahtina, joten ihan kaikkea ei siis tarvinnut omien varusteiden lisäksi kantaa. Kipparimme oli hoitanut kaikki matkustamiseen liittyvät järjestelyt, ja riitti kunhan me muut olimme sovittuna aikana varusteinemme lähtövalmiina.
Veneelle päästyämme kulutimme vajaat kaksi vuorokautta veneen tarkastuksiin ja lisälaitteiden asennuksiin varmistaaksemme veneen merikelpoisuuden ja kaikkien laitteiden toimivuuden pitkää purjehdustamme silmällä pitäen. Oli yllättävää todeta, miten huolettomasti ranskalainen venevälittäjä suhtautui veneen läpikäyntiin kansamme. Vastuu tarkastuksesta ja laitteiden toimivuudesta jäi kyllä täysin meidän harteillemme ja pienet puutteet, joihin toivoimme parannusta, tuntuivat hankalilta toteuttaa. No, sinnikkyys lisättynä omalla osaamisellamme auttoi hyvään lopputulokseen, ja vene saatiin varustettua pitkää merimatkaa varten.
Muonituksen järjestäminen tällaiselle matkalle ei myöskään ole helpoimpia tehtäviä, mutta onneksemme kipparimme oli nähnyt vaivaa tämän asian eteen jo ennen matkalle lähtöä ja saimme kauppareissullemme mukaan lähes täydellisen hankintalistan ja varmistimme näin kaiken tarpeellisen mukaantulon. Kahden päivän tarkastustoimien ja hankintojen jälkeen olimme valmiita irrottamaan köydet ja suuntaamaan veneen keulan kohti Suomen Turkua.
Jo matkan alkutaipaleella tuli hyvin ilmi se, ettei tällaiselle matkalle ole syytä lähteä ilman riittävää teknistä varustusta. Yhdeksi tärkeimmäksi varusteeksi mielestäni osoittautui ehdottomasti tutka. Liikenne Englannin kanaalissa ja Pohjanmeren ”moottoritiellä” on sen verran vilkasta, että oman turvallisuuden ja mielenrauhan kannalta on tärkeää nähdä muut alukset myös sumussa ja pimeässä. Yhtä tärkeää on lisätä veneen varustukseen vuosittain ilmestyvä kirja, josta selviää vuoroveden vaihtelut (esim. Macmillan Reeds Nautical Almanac). Kirjan hyödyntämisen kannalta on myös tärkeää, että veneessä noudatetaan yhteisesti sovittua standardiaikaa. Selkeintä lienee asettaa veneen kello UTC-aikaan (Coordinated Universal Time), joka on maailmanlaajuinen atomikellojen avulla laskettu standardiaika.
Erään miehistömme jäsenen vähintäänkin hyvä englannin kielen taito oli myös selkeästi hyödyksi kommunikoitaessa mm. satamaviranomaisten ja Kielin kanavan viranomaisten kanssa. No, huonommallakin kielitaidolla asiat varmasti olisivat hoituneet. Matkaa siirtopurjehdukselle kertyi kaiken kaikkiaan 2000 mailin verran. Kotiinpaluu tuntui hienolta ja koin kasvaneeni niin purjehtijana kuin ihmisenäkin. Kenties tulevaisuudessa eteen tulee uusia siirtopurjehduksia, mutta niiden aika ei ole ihan vielä...
Haluankin tässä yhteydessä vielä kertaalleen kiittää kippariamme Heikkiä tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta. Oheisen linkin takaa löytyy matkanaikana pitämäni "päiväkirja" ja lisäkuvia matkan varrelta: Meriharakka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti