maanantai 21. huhtikuuta 2008

S/Y Meriharakka valmiina kauden koitoksiin



Aikaisen kevään ansiosta S/Y Meriharakka laskettiin vesille 11.4. Maston pystytys tapahtui seuraavana päivänä ja näin vene oli valmiina tulevan kauden haasteisiin. Veneen kilpailuominaisuuksia on talven aikana jälleen hieman paranneltu poistamalla Artinalle tyypillinen muovikupu ja korvattu se normaalilla sprayhoodilla ja näin ”pianomiehen työmaa” on saatu toimivammaksi. Samalla uusittiin nostimien vinssit. (Harkenin kaksinopeuksiset itse jalustavat B22) sekä korvattiin ison vaijerinostin dyneemalla. Keulapurjeen säädettävyyttä parannettiin muuttamalla keulapurjeen skuuttipisteen säätö köysisäätöiseksi ja kun listaan lisätään, vielä tilauksessa oleva uusi 2-genoa voidaan todeta S/Y Meriharakan olevan iskussa kauden koitoksia varten.
Miehistön jäsenet ovat kukin tahoillaan huolehtineet fyysisestä kunnostaan. Viikoittaiset kuntosaliharjoitukset ovat kuuluneet ohjelmaan ja peruskunnon riittävyys on varmistettu mm. hiihtolenkeillä ja kevään lämmettyä on lajivalikoima lisääntynyt pyörä- ja soutuharjoituksin. Kaiken pitäisi siis olla kohdallaan ja vene sekä miehistö ovat valmiita kauden koitoksiin. Varsinaiset harjoitukset merellä aloitamme viimeistään 28.4, mutta jo talven aikana olemme pyrkineet ammentamaan oppia lisää osallistumalla aktiivisesti seuramme (TPS) järjestämiin kilpapurjehdusiltoihin. Kauden avaus tapahtuu 13.5 Viittakari Cupin merkeissä.
Viime kaudelle asetimme tavoitteeksemme Viittakari Cupin osakilpailuvoiton ja hyvän sijoituksen kokonaistuloksissa. Osakilpailuvoitto jäi saavuttamatta mutta kokonaiskilpailuissa saavutimme kunniakkaan kolmannen sijan. Turun alueen merkittävimmässä purjehduskilpailussa TPS:n järjestämässä Pyytinkarin kilpailussa kävimme viime kaudella lähinnä keräämässä kokemusta. Tällä kaudelle jatkamme edelleen Viittakari Cupin osakilpailuvoiton metsästystä ja tulemme osallistumaan myös Pyytinkarille missä pyrimme optimaalisen suoritukseen ja parantamaan viimevuotista sijoitustamme.