Kilpapurjehdus matkaveneelläkin on mahdollista

Toisen purjeveneen ilmestyessä näköpiiriin ryhdytään miltei kaikissa purjeveneissä kilpailullisiin toimenpiteisiin; tarkistetaan purjeiden säädöt, mietitään purjeiden säätöjen sopivuutta vallitseviin olosuhteisiin, ja varmistetaan, että kaikki muukin on kunnossa. Näin on aina ollut ja tulee mitä ilmeisimmin aina olemaan. Nykyisessä työelämässä ja kaikessa muussakin on ihan riittävästi kilpailua ja paineita ilman kilpapurjehdustakin, jos kilpapurjehduksen paineeksi kokee. Minä en näin ole kokenut ja siksi kai vuosia jatkuneen matkapurjehdusharrastukseni myötä mielessäni alkoi rakentua ajatus kilpailemisesta. Olin jo joskus nuoruusiässä kerännyt kokemuksia kilpailujen ilmapiiristä osallistumalla gastin roolissa oikeisiin kilpailuihin, mutta vielä en ollut itse uskaltautunut omalla perhekäyttöön tarkoitetulla veneelläni osallistumaan kilpailuihin, jos ei kilpailuksi luokitella seuran sisäisiä leikkimielisiä kilpailuja. Kolme vuotta sitten tämä päätös kuitenkin syntyi, kun ystäväpiiristäni löytyi samanhenkisiä purjehdushulluja, jotka halusivat syventää purjehdusharrastustaan ja kerätä uusia kokemuksia. Syntyi Sail Fast Team.

Veneeni S/Y Meriharakka on tyypiltään Artina 33 (LYS 1.15) vuodelta 1988, ja veneeni kotisatama sijaitsee Turussa. Näin ollen purjehduskokemukseni olen kerännyt pääosin ehkä maailman hienoimmassa saaristossa, missä tuulet ovat hyvin vaihtelevia ja toisinaan jopa oikukkaita. Viime vuosien aikana olen varustellut venettäni paremmin kilpailukäyttöön sopivaksi lähinnä parantamalla heloitusta ja hankkimalla muutaman purjeen, kuitenkin lähtökohtaisesti pitäen budjetin kohtuullisena ja perusajatuksena, että kaikki hankinnat olisivat ainakin jossain mielessä perusteltuja myös matkapurjehduksen näkökulmasta. Kyseisellä venetyypillä on kilpailtu 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa melko aktiivisesti, joten hyviä käytettyjäkin purjeita on ollut saatavilla. Vaikka kyseinen venetyyppi ei mikään äärimmäisen nopea olekaan verrattuna nykyisiin moderneihin veneisiin, on sillä mahdollisuus menestyä LYS-tasoitusjärjestelmän avulla lasketussa ajassa täydellisesti onnistuessamme. Totuushan on kuitenkin se, että mitä nopeampi vene on, sitä vaikeampaa on saavuttaa veneen mittaluvun mukainen optimaalinen venevauhti. Näin ollen tällaisen keskivertoluvun omaavalla veneellä kilpaileminen sopii mitä parhaiten amatööriporukalle, koska pienet virheet eivät rankaise lopputuloksessa niin merkittävästi.

Purjehdus on mitä suurimmassa määrin joukkuelaji. Jokaisen vastuualue ja tehtävät on oltava selkeät. Ryhmä on juuri niin hyvä kuin on sen heikoin lenkki. Minä olen mielestäni onnistunut löytämään ryhmäämme samanhenkisiä purjehtijoita, jotka sopivasti täydentävät toisiaan. Olemme kilpailleet samalla kokoonpanolla vasta pari kautta, ja vaikka viime kauden kehitys olikin hyvä, uskon, että emme ole vielä saavuttaneet sitä tasoa, mihin meillä on harjoittelun kautta mahdollisuus. Tietoisuus tästä pitänee myös ryhmämme motivaatiotason korkealla.

Onnistumisen ilo on aito kun jonakin päivänä sitkeän yrittämisen jälkeen havaitsee hallitsevansa veneensä täysin uudella tavalla. Vene on hyvässä säädössä, purjehduksiin on tullut enemmän ”aihetta” ja kavereiden kanssa on mielenkiintoista keskusteltavaa kilpailujen jälkeen. Myös miehistön taidot kehittyvät jatkuvasti. Etenkin kilpailtaessa samalla kokoonpanolla ja miehistön oppiessa tuntemaan veneen ja tietämään, miten mikäkin säätö vaikuttaa. Parhaimmillaan kilpapurjehdus on myös jännittävää seikkailu-urheilua, josta nykyisin paljon puhutaan.

Purjehdus vaatii aivoja ja fyysistä kuntoa, mutta näiden lisäksi se on myös tekninen laji. Haastavaa ja monipuolista. Perusasiat opittuaan voi satunnaisesti löytää itsensä sijoituksissa hyvin korkealtakin, mutta se vain lisää nälkää. Mitä jos olisimme tehneet näin ja jos startissa olisimme valinneet sittenkin…

Olemme toki pyrkineet myös harjoittelemaan vaikka mielestäni parhaita harjoittelupaikkoja ovat itse kilpailut. Käsittääkseni lähes jokaisen aktiivisen purjehduskaupungin kotivesillä järjestetään jonkin tasoisia ”tiistaikilpailuja”, niin myös meillä Turussa nimellä Viittakari Cup. Osallistuminen on helppoa, kunhan on ensin omassa mielessään uskaltanut tehdä päätöksen kilpailuihin osallistumisesta. Viittakari Cup on saavuttanut alueellamme suuren suosion. Ja kun lähtölinjalle pyrkii parhaimmillaan parikymmentäkin venettä, on tunnelma korkealla ja jännitystä riittävästi. Ohessa varakipparimme yhteenveto yhden ”leikkimielisen” Viittakari Cupin jälkitunnelmista:

”Viides koitos Viittakari Cupissa käytiin eilen sateisella, mutta muuten sopivan seesteisellä Airistolla. Tuuli oli lähtöhetkellä 2-3 m/s kinttailla suurin piirtein NW:in suunnasta. S/Y Meriharakka sai todella hyvän lähdön: suurin osa porukasta jäi kanittamaan tyypilliseen tapaan ylälähtömerkille ja joku tuuppasi ilmeisesti Solaian lähtöviivan yli juuri ennen paukkua ja porukka jäi pahasti pussiin sähläten. Solaijan palatessa viivan Turun puolelle välttäen OCS:ssää, Meriharakalle aukesi ikkuna sumpun alapuolelle ja saimme kiihdytettyä lähes piikkipaikalle. Vain Dat Wor Et, Moondance ja ExKani saivat myös koko revohkan alapuolelta vapaan startin.
Luoviosuudet kulkivat varsin mallikkaasti. Saimme jopa erästä EF34:sta nokitettua molemmilla luoveilla heidän joutuessaan väistämään meitä perän puolelta. Kaikki manooverit onnistuivat jälleen varsin tyylikkäästi spinnujiippiä myöten. Saimme myös kenties hyvän lähdön ansiosta keskittyä melko pitkälti oman venevauhdin ylläpitämiseen. Edessä olivat vain Dat Wor Et ja Favola, mutta suurin osa fleetistä reippaasti takanamme. Ainoa moka oli hieman huonosti tarkistettu rata, jolloin piti nolosti seurata kahta nopeampaa venettä. Maaliin tulimme yhden EF:n kanssa lähes rinta rinnan katsoen kuitenkin, että normaaleista piinaajistamme - Albineista - ExKani oli liian lähellä takana, koska tuuli kääntyi viimeisellä lenssillä lähes tiukaksi kryssiksi, jolloin ei Meriharakan spinnu toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.
Kaiken kaikkiaan kisa oli äärimmäisen kutkuttava ja jännittävä sekä mielenkiintoinen jälleen kerran. Viittakarin katsomossa oli arvovaltaista katsojakuntaa tinanappien häikäistessä (TPS:n hallitus) Saaronniemeen asti. Vasta illalla paljastui tuo karu totuus, että ExKani ei todellakaan ollut LIIAN lähellä, vaan maalissa oli eroa tuo vaivainen 24 sekuntia kuitenkin kahden tunnin tiukan väännön jälkeen. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä hakemaan se nappisuoritus Cupin sarjataulukkoon eikä hopea aina ole hävitty, vaikka näin lievän kilpaluonteen omatessa yö menikin vähän kiroillessa. Balsamina haavoille voisi kuitenkin valella selitystä, että Meriharakka tuskin tohtiikaan kärkisijaa ottaa ilman varsinaisen kipparin läsnäoloa.
Muutama oppi kisasta, jotka pitää pistää sydvestin alle hautumaan:
1. Meriharakan luovivauhti styyran halssilla oli hyvä: sillä pääsimme kovemmin kuin EF ja jopa kenties ylempää kurssia. Paaran halssi oli vaikeampi; mielestäni vauhti oli kymmenyksiä hitaampi ja ohjaaminen optimikulmaan vaikeaa, kun muutenkin vähän vieraammalla veneellä haastetta sen pitämiseen riittää. Voiko tehdä jotain tarkistuksia/temppuja?
2. Levangin nosto luuvartin puolelle ja puomin vetäminen keskilinjaan tuntui lisäävän sortoa merkittävästi. Tämä eskaloitui selvästi viimeisellä ylämerkillä, jonne jouduimme vetämään tosi tiukkaa pienen pätkän ja punaisesta lateraalipoijusta näki sorron selvästi - sulkiko iso jo sitten liikaa... Varmaan opeteltava twistin/levangin suhde oikeaksi.
3. Vaikka Albin olisi kuinka lähellä peräpeiliä, niin pitää koettaa tsempata loppuun asti, koska tuuli saattaa moinata perässä tulijoille vaikka maalilinjalla ja 2-3 minsaa voi mennä lilluessa viivalla (eilen taisteltiinkin ja Albin oli lähellä jäädä plitiin - 24s perk...)
Pinnamiehen puolesta isot kiitokset Sail Fast Teamin jäsenille jälleen mukavasta kisasta. Mukanaolijoille sekä fyysisestä että psyykkisestä ja muille henkisestä panoksesta ja tuesta Teamin puolesta.”

Ja kauden viimeisen Viittakari Cupin jälkeen:
”Eilisen, viimeisen Viittakari Cupin tärkein tavoite oli pitää ExKani takanamme ja siten varmistaa kolmas sija yhteistuloksissa. Saimme loistavan startin ja saimme purjehtia täysin vapaissa tuulissa. Ylämerkille tultaessa Dat Wor Et ja Favola olivat saaneet kurottua eron kiinni ja pääsivät nostamaan spinnun hieman ennen meitä. Spinnun nosto sujui osaltamme hienosti ja pääsimme taas vapaissa tuulissa ajamaan suoraan seuraavalle merkille. Seuraavalla luovilla Dat Wor Et ja Favola saivat nopeimpina veneinä kasvatettua eroa meihin, mutta me taistelimme tasapäisesti Leifin EF:n kanssa ExKanin seuratessa takanamme tarkasti ratkaisujamme. Viimeiselle merkille tultaessa EF pääsi hiuksen hienosti edellemme, mutta loistavan spinnun noston ansiosta heti merkillä, pääsimme välittömästi leikkaamaan EF:n etupuolelta vapaisiin tuuliin. Seuraava uhka olikin sitten Silja Line ja niinpä päätimme leikata suht’ jyrkästi laivaväylän yli ja näin välttää laivan aiheuttamat hankaluudet. Viimeisellä spinnuosuudella saimme veneemme kulkemaan kuitenkin niin hyvää vauhtia, että ExKanin oli taipuminen, vaikka hieman ennen maalilinjaa EF yrittikin vielä epätoivoisesti nostattaa meitä. Onneksi EF:ssäkin lopulta ymmärrettiin, ettei kyseinen liike pelasta heitä tappiolta. Maalilinjan leikkasimme siis kolmantena, edellämme Dat Wor Et ja Favola. Takaa tuli kuitenkin vielä Solaia sen verran hyvää vauhtia, että se pääsi edellemme tasoitetussa ajassa.”
Ryhmässämme on hyvä henki ja monipuolisista taustoista ja ikäeroista huolimatta olemme samanhenkisiä. Näin ollen tarinoita riittää ja tylsää meillä ei ole koskaan.
Skipper of Sail Fast Team Eero

Tämä kirjoitus julkaistiin myös Navigare lehdessä.