maanantai 20. lokakuuta 2008

S/Y Meriharakka talviunille

Kulunut kesä oli varmasti monen purjehtijan näkökulmasta ilmojen osalta huono. Kovatuulisia päiviä oli kenties liian paljon ja kuten yleensä, tuuli väärästä suunnasta. Vai liekö sittenkin kyse reitin valinnasta. ;-)

Joidenkin mielestä Suomen purjehduskausi on kenties liian lyhyt ja loppuu aina kesken, mutta omalta osaltani nostan veneen syksyisin hyvillä mielin talviteloille. Näin aikaa jää enemmän myös muille harrastuksilleni. Toisaalta olen huomannut, että talven "pakollisen" tauon jälkeen on keväällä jälleen innostus ja motivaatio korkealla.

Varsinaisen kauden nyt päättyessä, lienee aika keskittyä purjehdukseen teorian kautta. Loistavan mahdollisuuden tähän tarjoaakin Turun Pursiseuran kilpailupurjehdusillat ja muut mielenkiintoiset merihenkiset luennot. Omalta osaltaan talveen kuuluvat myös venemessut, joista ensimmäisenä on vuorossa Turun Venemessut ja marraskuussa seuraa jatkoa jo perinteeksi muodostuneiden Tukholman Venemessujen muodossa. Kevään kohokohtaan kuuluvat tietysti myös perinteiset Helsingin Venemessut, jolloin jo malttamattomasti odotamme uuden kauden alkua.

Kulunutta kautta varten S/Y Meriharakkaa päivitettiin melko paljon purjehduksellisesti, mutta tulevaa kautta silmällä pitäen on tarkoitus enemmänkin panostaa pienten korjaus-/kunnostustöiden ohella viihtyvyyteen ja mukavuuteen uusimalla mm. veneen patjat.

Vaikka aktiivinen kausi nyt siis on ohi, kannattaa Sail Fast Teamin sivuilla kuitenkin vierailla säännöllisesti. Tarkoituksenani on päivittää sivua myös varsinaisen purjehduskauden ulkopuolella venealan mielenkiintoisilla aiheilla.