keskiviikko 26. elokuuta 2009

Viittakari Cupin kokonaiskilpailun voitto ratkeaa vasta viimeisessä osakilpailussa

Kauden toiseksi viimeinen Viittakari Cup purjehdittiin mitä hienoimmassa loppukesän säässä. Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi 6m/s lounaasta. Kaikkiaan mukaan oli lähtenyt 16 venekuntaa, joista 10 kilpaili pienemmässä LYS-luokassa.

Tällaisessa lyhyessä ”ratakilpailussa” lähdön tärkeys korostuu ja niinpä jälleen kerran pyrimme optimaaliseen lähtöön, mutta pieleen meni. Yritimme ”roikkua” lähellä lähtölinjaa, kun järkevämpää olisi ollut lähestyä lähtölinjaa vauhdilla. Niinpä vaikka olimme lähes oikea-aikaisesti viivalla, jäimme koko fleetin alapuolelle ja välttääksemme toisten veneiden pakkituulen, jouduimme heti tekemään vendan. Paaran halssi kulki vauhdilla, mutta seuraavalla styyran halssilla tuntui olevan käsijarru päällä. Ylämerkkiä lähestyimme heti Exkanin ja Ilona Tuulikin perässä. Itse asiassa olimme lähes tasoissa Ilona Tuulikin kanssa, mutta ennen viimeistä paaran heittoa merkkiä lähestyi spinnulla kilpailun ulkopuolinen partiolippukunnan vene, jota jouduimme väistämään ja hävisimme useamman veneen mitan. Lopputuloksia analysoidessa menetimme tähän väistöön ainakin yhden sijaluvun.

Kuten aiemminkin tällä kaudella spinnuajo sujui jälleen mallikkaasti, vaikka olisimme vauhdin kasvattamiseksi kaivanneet hieman reippaampia tuulenpuuskia. Pääsimme kuitenkin Ilona Tuulikin ohi ja juuri ennen alamerkkiä ohitimme myös Exkanin. Spinnun laskimme ”riittävän” ajoissa ja näin viimeiset metrit ennen merkin kiertoa olivat melko tuskaisia ja Ilona Tuulikkikin pääsi aivan meidän ja Exkanin perään. Luoviosuus sujui ongelmitta, mutta emme vaan saaneet venevauhtia täysin kohdalleen ja niinpä jälleen ylämerkille päästyämme Exkani ja Ilona Tuulikki olivat täpärästi edellämme. Viimeisen lenssiosuuden ajoimme kuitenkin sen verran vauhdilla, että olimme luokkamme ykkösenä maalissa tietäen kuitenkin, että ainakin Exakani ja Ilona Tuulikki olivat tasoituksissa edellämme. No, ehtipä sinne pari muutakin venettä, kun epäonnistuneen lähdön ja ensimmäisen ylämerkin väistöjen jälkeen sijaluvuksemme muodostui 5/10. Katso tarkemmat tulokset täältä.
Kokonaiskilpailun voitosta tullaan käymään tiukka kilpailu viimeisessä kisassa. Tällä hetkellä vahvimmin voitossa on kiinni Ilona Tuulikki mutta ainakin teoriassa myös meillä on mahdollisuus nousta kokonaiskilpailun voittoon…




maanantai 17. elokuuta 2009

Viittakari Cup käynnistyi lomakauden jälkeen


Kuten tekstistä selviää kippari ei ollut kisassa täysin hereillä;-)

S/Y Meriharakka oli jälleen mukana Viittakari Cupin jatkuessa lomakauden jälkeen. Kauniin kesäillan innostamana mukaan oli uskaltautunut 11 venettä. Valtaosa veneistä kisaili pienemmässä luokassa ja isommassa luokassa oli mukana vain kaksi venekuntaa. Herää taas kysymys, onko tälle luokkajaolle tarvetta.

Kesätauon aikana S/Y Meriharakan purjevarustusta oli uudistettu uudella isolla (Dyneema Gatorback S 130 TX) ja miehistö sekä kippari odottivat innolla, miten se toimisi kilpailutilanteessa. Reippaanpuoleisessa etelätuulessa valitsimme keulaan 2-genoan ja haimme perussäädöt kohdalle ennen starttia. Lähtölinja oli jälleen kerran melko suora ja lyhyt, mikä teki lähdöstä haasteellisen. Päätimme ottaa styyran lähdön ja ajoimme useamman kerran ennen starttia linjalle varmistaaksemme oikea-aikaisen lähdön.

Kippari oli kuitenkin vielä hieman kesälomalla ja kenties edellisten starttien ”läheltä piti” -tilanteet johtivat liialliseen varovaisuuteen ja niinpä myöhästyimme selkeästi startista. Heti linjan jälkeen FE 83 heitti hieman törkeästikin eteemme ja jouduimme tosi sotkuisiin tuuliin. Tämän vuoksi päätimme heittää heti vendan ja ajaa paaran halssia. Tuulen ollessa puuskainen ja ”reikäinen ” ajotuntuman löytäminen oli hankalaa. Hetkittäin venevauhti oli kohdallaan, mutta pääsääntöisesti aikamoista hapuilua. Kenties myös lähdön epäonnistuminen kaiversi ainakin kipparin mieltä ja keskittymistä. Lisää ”vettä myllyyn” heitti Dat wor et tultuaan ohi jo ensimmäisellä kryssiosuudella.

Ylämerkillä spinnu nousi ripeästi ja ajoimme vahvasti kohti alamerkkiä saavuttaen luovilla karkuun päässyttä h-vene Lassua ja Jalan Jalania. Itse asiassa saavutimme jopa Dat wor et'iä. Ennen merkkiä tuuli hetkellisesti kuitenkin laantui ja laskettuamme spinnun hieman liian aikaisin menetimme asemiamme. Toinen luovi olikin sitten jälleen kerran aika tuskaista, emmekä saaneet venevauhtia kohdalleen. Ylämerkille tulimme luokkamme veneistä kolmantena, mutta viimeinen veto meni sen verran pieleen skuuttipisteen säätököyden päästyä irtoamaan, että jouduimme ottamaan vielä pienen korjaavan, jolloin h-vene Ariel pääsi sisäpuolelta ohi. Saimme kuitenkin spinnun nopeasti vetoon ja karistettua Arielin kannoiltamme. Jälleen saavutimme edellemme ehtineitä, mutta ero takana tuleviin kasvoi piinaavan hitaasti. Maaliin saavuimme luokkamme kolmantena, mutta mittaluvun mukaan meidän olisi pitänyt olla selkeästi ykkösenä maalissa.

Sijoitus tasapaksun esityksen jälkeen oli 8/9. Tarkemmat tulokset löydät täältä.
Maaliintulon jälkeen kippari koki miellyttävän yllätyksen, kun miehistön jäsenet halusivat juhlistaa kipparin vuosipäivää lasillisella kuohuviiniä. Kippari kiittää!!!